maanantai, 27. huhtikuuta 2009

Ajatuksia taiteesta

Taide on hienoimmillaan silloin, kun se hallitsee ihmistä, eikä ihminen sitä. Taiteilijalle itselleen tämän mestariteokset ovat usein "yllätyksiä", eli sattuman kautta niistä tuleekin paljon hienompia kuin oli suunnitellut.

Taiteilija tekee taidetta, josta itse pitää. Tämä johtuu siitä, että taiteilija luonnollisesti esim. kuuntelee eniten musiikkia, josta pitää, ja näin musiikki, jota on kuunnellut, vaikuttaa taiteilijan tekemään musiikkiin alitajuisesti. Eihän taiteilija voi tietää, kuinka tehdä hyvää musiikkia ilman käsitystä ja käytännön kokemusta hyvästä musiikista! Kuuntelemalla hyvää musiikkia läpi elämän muusikko oppii hyvän musiikin elementit ja tiettyjä tehokeinoja ja toimivia musikaalisia kuvioita. Vaikkakin käytin esimerkkinä lähinnä äänitaidetta, on kaikki taide siis tehty jonkin muun taiteen alaisena, eikä täysin alkuperäistä, referenssitöntä, taideteosta olekaan. Tietoista plagiointia on vältettävä, mutta tämä tosiasia on muistettava.

Miksi pidämme juuri tietynlaisesta taiteesta tai tietystä tyylilajista? Eräs teoria on, että taide, johon olemme pienestä pitäen tai jonkin mieluisan assosiaation kautta liittäneet hyviä tunteita tahi muistoja, määräytyy suosikkitaiteeksemme. Jos esimerkiksi jazz-urkuri soittaa lapselleen jazzia halki tämän koko elämän, on hyvin todennäköistä, että lapsikin oppii pitämään jazzista ja alkaa löytämään jazzin "pointin". Taidelajien välillä on vain tiettyjä "pointteja", jotka todellakin opitaan, kokemuksen kautta.  Sinäkin voit siis alkaa pitämään tyylilajeista, joista et ole koskaan ennen pitänyt, pelkästään kuuntelemalla niitä paljon! Älä säikähdä - et kuitenkaan voi ihastua taiteeseen, joka on taiteellisen älykkyystasosi alapuolella. Ainoastaan sinun taideälysi ylittävä taide voi saada sinut siihen hurmioon, jonka hyvä taide sinut saa.

Jokaisella meillä on myös sisäinen malli siitä, mitä hyvä taide tai esimerkiksi hyvä musiikki on. Tämä sisäinen malli tai "täydellisen biisin nuottiviivasto" muuttuu sitä mukaa, kun elämme, kasvamme ja vanhenemme taidetta kokien.


(Huom! Kirjoitus sisältää kohtia Wikipedian "Musiikkifilosofia"-artikkelista, koska olen lähinnä kirjoittanut sen itse.)

0 kommenttia:

Lähetä kommentti